browser icon
You are using an insecure version of your web browser. Please update your browser!
Using an outdated browser makes your computer unsafe. For a safer, faster, more enjoyable user experience, please update your browser today or try a newer browser.

Astraterra-palautekyselyn tulokset

Posted by on elokuu 15, 2015
Ihmisalkemisti

Kuva: Jouni Nummela

Koska Astraterran ensimmäinen painos oli varastostamme loppunut ja pelin julkaisusta alkoi tulla täyteen vuoden verran, julkaisimme kesäkuun 13. 2015 kyselyn, jossa toivottiin palautetta Astraterrasta sekä toiveita mahdollisen uuden laitoksen suhteen. Suoraan sanoen odotin pariakymmentä vastausta, joista niistäkin olisi jo ollut apua, mutta tätä yhteenvetoa kirjoittaessani vastauksia oli tullut kaikkiaan huikeat 79 kappaletta. Määrä ylittää moninkertaisesti omat odotukseni ja kertoo jo itsessään jotain siitä, mitä ihmiset Astraterrasta tuumaavat.

Kysely on nyt suljettu, eli enää emme ota uusia vastauksia vastaan, mutta mennään asiaan ja pureudutaan asioihin yksi kerrallaan.

Vastaajat

Vastauksia saimme kyselyyn siis kaikkiaan 79 kappaletta aika tarkkaan kahdessa kuukaudessa. Enemmistö vastanneista oli miehiä (n. 65%), joista yli puolet oli ikäluokaltaan kolmekymppisiä (30-39 v). Suurinosa vastaajista (yli 50%) oli pelannut Astraterraa ystäviensä tai perheenjäsenten kanssa sekä lukenut kirjan joko kokonaan tai osittain. Tästä oli hyvä lähteä liikkeelle.

Astraterran palaute

Kysyimme oliko vastaajilla ollut useimmiten hauskaa Astraterraa pelatessa ja asteikolla 1 – 5 vastausten keskiarvo oli huikaisevat 4.6! Tämä tulos jos mikä oli todella ilahduttava nähdä.

Ehdottomasti tärkein syy miksi Astraterra päätettiin taannoin tehdä, oli toivo siitä, että monet muutkin voisivat jakaa hienoja hetkiä roolipeliharrastuksen ja Astraterran maailman  parissa. Uskallan väittää, että tässä tavoitteessa onnistuimme erinomaisesti.

Screenshot 2015-08-15 01.08.15

 

Pelkäsin itse, että Astraterran sääntökirja olisi liian tukeva opus, sillä alunperin oli tarkoituksena tehdä suunnilleen 50 sivuinen kirjanen. Mutta ajanmittaan suunnitelmat paisuivat ja lopulta käsissä oli 176 sivuinen kirja. Useimpien vastanneiden mielestä kirjassa kuitenkin oli sopiva määrä sivuja – ei liikaa, eikä liian vähän.

Suurin osa vastaajista oli myös sitä mieltä, että kirjassa oli myös sopivasti ohjeita sekä pelaajille että pelinjohtajille, mutta ilmeisesti laajemmalle pelinjohtajan ohjeistukselle olisi kuitenkin kysyntää.

Ja mitä sääntöihin tulee, valtaosan mielestä pelin säännöt ovat selkeät, helposti opittavat, aloittelija ystävälliset ja lapsille sopivat. Tämä oli juuri se, mitä lähdimme tavoittelemaan ja on hienoa nähdä, että pelaajat ovat olleet kanssamme samaa mieltä 🙂

Lopulliseksi arvosanaksi Astraterra sai 1 – 10 asteikolla keskiarvon 8.1.

Ei lainkaan hullummin, ja aina onkin hyvä olla parantamisen varaa. Muutamat mainitsivat omaan arvosteluunsa vaikuttaneen sen, että esimerkiksi maailman kuvaus koettiin puutteelliseksi tai liian vähäiseksi. Jonkun mielestä taas säännöt olivat sekavat tai kaipasi monimutkaisempia sääntöjä. Onneksi nämä ovat kaikki asioita, joille on mahdollista tehdä jotain.

Toivomuslista

Useimpien mielestä kovakantinen kirja, jossa kaikki on yksissä kansissa, olisi jatkossakin paras formaatti pelille, mutta nähtävissä on myös kiinnostusta erilliselle pelaajan ja kertojan kirjalle, sekä laatikolle, josta löytyisi sääntökirjojen lisäksi muun muassa nopat, kartta ja kenties jotain muuta pientä apuvälinettä pelaamiseen.

Astraterralle ehdotettiin oheismateriaaleiksi myös kortteja, figuureja, sovelluksia ja jopa värityskirjoja vain muutamia mainitakseni. Kaikki olivat kiinnostavia ehdotuksia, mutta mahdollisuudet niiden toteuttamiseksi on kokonaan eri juttu.

Kyselyssä oli myös mahdollisuus antaa palautetta omin sanoin ja sitä tulikin reippaasti. Hieno juttu! Palautteessa oli paljon hyviä pointteja ja rakentavaa kritiikkiä, jotka tullaan varmasti ottamaan jatkossa huomioon. Nostan esille muutaman punaisen langan:

  • Toivottiin lisää tietoa Astraterran maailmasta ja sen yksityiskohdista.
  • Kirjan säännöt olisi syytä jäsentää selkeämmin niin, että niitä ei tarvitse etsiä eri kirjan osista.
  • Mahdollisuus suunnitella omia rooleja.
  • Hahmojen kehitys on liian yksinkertista ja siihen toivottiin lisää syvyyttä ja merkittäviä valintoja.
  • Lisää hirviöitä, varusteita ja teknoaarteita.
  • Joidenkin mielestä säännöt olivat jopa liian yksinkertaiset ja helpot. Toivottiin siis hieman monimutkaisempia sääntövaihtoehtoja.
  • Sääntöyhteenveto katsottiin parissakin palautteessa hyödylliseksi.

Yhteenveto

Tämä kysely oli paljon, paljon hyödyllisempi kuin arvasinkaan. Kuten alussa kerroinkin, odotin ehkä pariakymmentä vastausta, joiden pohjalta olisi voinut vetää jotain suuntaa antavia sivistyneitä arvauksia siitä, onnistuiko Astraterra siinä mitä varten se tehtiin ja mitä siinä olisi kenties syytä korjata tai laajentaa uuden laitoksen myötä. Palautetta tulikin niin paljon, että vastausten joukosta alkoi löytyä niin selviä linjauksia, ettei enää jäänyt paljon arvailun varaan.

Kyselyn pohjalta uskallan luvata, että vielä kuluvan syksyn aikana Astraterran toisesta laitoksesta tulee uusi Indiegogo-kampanja, jonka perusteella nähdään minkälainen uudesta laitoksesta tulee. Tuleeko se olemaan kirja vai jopa pelilaatikko höysteineen. Tämä jää nähtäväksi ja palaan tähän asiaan lähiaikoina sen jälkeen kun olen saanut pitkään rästissä roikkuneet Otus Mekanikuksen ja Mutkia Matkassa lisäosat vihdoin valmiiksi.

Kiitoksia vielä kaikille vastanneille. Oli ilo huomata, että Astraterra on pidetty peli ja kaikki annettu kritiikki on yhtälailla arvokasta. Ilman rakentavaa kritiikkiä olisi Astraterran kehittäminen vielä paremmaksi paljon hankalampaa.

Kiitoksia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *