Saimme taannoin viestin eräältä urhealta löytöretkeilijältä:
”Terve! olen Miri Tuulitukka, Porttipartiolainen ja tähtiritari. Haluaisin tietää onko olemassa veden alla eläviä kimeroja, kuten esimerkiksi haikimeroja tai vaikkapa rauskukimeroja. En ole koskaan nähnyt sellaista, mutta tarujen perusteella niitä on joka paikassa. Miri”
Löysimme kysymykseen vastaajaksi yhden Astraterran kokeneimmista tutkimusmatkailijoista, tähtiritarimestari Zokan.
”Erinomainen kysymys, Miri. Sinä oletkin tarkkasilmäisenä porttipartiolaisena huomannut, että teitä kimeroita on hyvin monenlaisia. Luulenpa, etten itsekään ole vielä saanut tilaisuutta tavata kaikkia erilaisia kimeroita, joita Astraterran saaret päällään kantavat. Mutta, kaipasit vastausta merenalaisiin kimeroihin liittyen. Lyhyt vastaus tähän kuuluu, että kyllä, heitä on. Löytyy sekä sellaisia, jotka nauttivat vedessä olemisesta, mutta eivät välttämättä asu vedessä – näitä ovat esimerkiksi krokokimerat ja kilpparikimerat – sekä vedenalla eläviä kalakimeroita. Mutta varsinaiset kalakimerat, kuten mainitsemasi hai- tai rauskukimerat, eivät ole yhtä tarkkaavaisia kuin nisäkäskimerat yleensä. Sen sijaan kalakimeroilla on tavallisesti sekä kidukset, että keuhkot, jonka ansiosta ne voivat hengittää sekä vedessä, että maalla. ”
Sellainen oli Zokan vastaus. Tästä voisi päätellä, että Tarkkojen aistien sijaan kalakimerat saavat lajipiirteeksi” Amfibio”, jonka ansiosta ne voivat hengittää vedessä ja saavat apunopan uimiseen.
Kysyttiin myös lintukimeroista, johon Zoka vastasi näin:
”Lintukimeroita? Kyllä, heitäkin on. Ja monenlaisia. Olen tavannut kahdenlaisia lintukimeroita. Toiset ovat, kuten muutkin kimerat, eli heillä on myös tarkat aistit. Yleensä lintukimeroilla on kuitenkin hajuaistin sijaan tarkka näkö. Lintukimeroilla on tavallisesti myös siivet, ja siinä onkin se missä lintukimerat oleellisesti eroavat. Tarkka-aistisilla lintukimeroilla on yleensä pienemmät surkastuneet siivet, joista ei juuri lentämisessä ole apua. Suurisiipiset lintukimerat puolestaan eivät ole kovin tarkkaavaisia, mutta ne voivat lentää siivillään samalla tavalla kuin solaarit.”
Eli: pienisiipiset lintukimerat saavat apunopan tarkoista aisteistaan näkö- ja kuuloaisteihin liittyviin kykyheittoihin. Suurisiipiset lintukimerat puolestaan saavat saman lajipiirteen ”siivet”, joka on sama kuin solaareilla.
Tämän artikkelin tekstit on lainattu pelilauta.fi:ssä taannoin käydystä keskustelusta. Pelilaudalle ja Facebook-sivujen kautta saa vapaasti esittää lisää kysymyksiä ja pyrimme vastaamaan niihin heti kun ehdimme.