Pelinjohtaja: Arhi
Pelaajat: Sami (Ikaros), Reino (Elói), Päivi (Riana) ja Kalle (James)
Peli pelattu lauantaina 20.6.2015.
Seikkailumme alkaa eräänä päivänä Solarian saaristolta, kun lepakkokimera Ikaros, paikallinen yön sankari ja oikeudenpuolustaja, hänen uskollinen hovimestarinsa tyrannosauruskimera James Wooster Vanhempi, taisteluanalyytikko solaari Riana sekä boheemiudestaan tuttu kyynikkotaiteilija-taidekriitikko Elói Loimu (joka itse asiassa oli kuitenkin salassa taidevaras, mutta siitä eivät muut tienneet mitään) saivat tietää, että hyvin lähellä sijaitsevan Kristallikiven Kylä-Pahasen suuri kulttuurikohde, Lukemattomien Lintujen Puu, oli joutunut uhanalaiseksi.
Oli nimittäin käynyt niin, että Malorit olivat tehneet solaarien kanssa sopimuksen, jonka mukaan jokainen saareke, joka leijailee tunnetun painovoimavyöhykkeen yläpuolella, kuuluu Maloreille. Sopimus oli välttämätön solaarien taloudellisen tilanteen kannalta, mutta kukaan ei toisaalta tiennyt, miksi Lukemattomien Lintujen Puu oli yhtäkkiä noussut lentoon. Sankarimme aavistelivat, että asiassa on jotain hyvin hämäräperäistä ja lähtivät selvittämään sitä.
Ikaroksen suuri lentävä torni lähti siis liikkeelle ja laskeutui pian Kristallikiven Kylä – Pahaseen, missä joukkiomme lähti liikkeelle tekemään taustatutkimusta. Elói oli tullut matkaan alunperinkin hiukan vastahakoisesti ja väitti olevansa paikalla pelkästään esteettisistä syistä, eikä missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen vandalismiin. Hän meni kaupungin pormestarin luokse ja kyseli tältä tietoja Lukemattomien Lintujen Puusta, mutta sai tietää vain, että Malorit aikovat kaataa puun. Kaupungin pormestari osoittautui hiukan höpsöksi etanaksi, joka ei kuullut erityisen hyvin, eikä hänen kanssaan voinut sen vuoksi käydä erityisen hienotunteisia keskusteluja.
Ikaros löysi kylän perältä museon, joka oli omistettu Lukemattomien Lintujen Puulle, missä hän sai tietää puun tuottamien tammenterhojen maagisista voimista, joidenka avulla voisi saada suuren onnen omakseen heittämällä ne pyhään järveen.
Riana taas tarkkaili Malorien taistelulaivoja ja huomasi, että Malorit olivat jo valmistelemassa puun kaatoa. Samaan aikaan James kiillotteli lusikoita…
Illalla sankarimme kerääntyivät jälleen yhteen. Ikaros ehdotti, että James ja Riana menisivät yöllä laivalla puun luokse ja esittäytyisivät turisteina. Hän itse sen sijaan lähtisi etenemään puun luokse alakautta, niin ettei häntä huomattaisi. Tarkoituksena olisi löytää puun luota jokin, joka mahdollisesti olisi nostanut puun leijumaan luonnottomasti. James ja Riana voisivat myös tarpeen tullen sabotoida malorien suunnitelmia puun kaatamiseksi. Elói sanoutui irti kaikenlaisesta vandalismista, mutta kuunteli kuitenkin salassa muiden tehdessä suunnitelmia….
Kun yö saapui, Ikaros liisi alas puun juuristoon pukeutuneena Yön Lepakoksi (kun laittaa yhden mustan naamiokappaleen kasvoilleen, se yllättävällä tavalla tekee koko henkilöstä hirmu anonyymin, vaikka maailmassa ei olekaan erityisen monta lepakkokimeraa) ja kiipesi sitä pitkin leijuvan puun luokse.
Samanaikaisesti Riana ja James laskeutuivat puun edustalle, missä he kohtasivat muutamia Maloreita, jotka kuitenkin antoivat heidän kuljeksia puun lähistöllä. Piakkoin paikalle saapui lipevän oloinen herrasmies, joka väitti olevansa vastuussa koko projektista. Riana lumoutui herrasmiehen karismasta siitäkin huolimatta, että James huomautti tämän kommenttien olevan jotenkin hyvin epäilyttävässä määrin epäkorrekteja ja toisekseen koko tämän habituksessa oli jotain perin tuttua…boheemia suorastaan… Kolmikko jatkoi matkaansa kohti puun ydintä, missä he saapuivat jättiläismäisen puun oksiston varjon alle.
Puun oksisto oli kuin yksi jättiläismäinen laakso jo itsessään. Sen oksat olivat täynnä puita ja kaikkialla sen alla kuhisi elämää. Samanaikaisesti kun kolmikko ihasteli puun eksoottista tunnelmaa, Malorit alkoivat tehdä laskelmia puun kaatamiseksi. Tyrannosauruskimera James kuitenkin onnistui hyvin hämärästi kerta toisensa jälkeen kuitenkin pilaamaan matemaatikkojen laskelmat, sillä hänen häntänsä tuntui rauhattomasti heiluvan edestakaisin ja tuhoavan kaiken, mikä osui tielleen.
Samanaikaisesti Ikaros oli ehtinyt hiipiä puun juurelle ja löytänyt sieltä portaat, jotka johtivat ylös. Hän kiipesi ylös ja löysi sieltä aukon, joka johti puun ytimeen. Hän päätteli, että mikäli puussa jotain epäluonnollista olisi, sen täytyisi olla sen sisällä ja loikkasi alas.
Riana ja lipevä herrasmies sen sijaan etenivät myös noita samaisia portaita pitkin, mutta herrasmies pysytteli taka-alalla… sillä hän ei ollutkaan herrasmies, eikä ainakaan mikään porvari, vaan itse asiassa Elói Loimu, joka oli naamioitunut rikkaaksi herrasmieheksi! Nyt Elói laittoi kasvoilleen naamion, joka peitti hänen kasvonsa ja teki hänestä suuren taidevarkaan!
Sillä Elóin mielestä puun ydintä voitaisiin aivan yhtä hyvin tulkata taideteokseksi ja sen vuoksi oli oleellista, että hänen olisi päästävä sinne.
James sen sijaan jäi alas häiritsemään matemaatikkoja, jotka hermostuivat lopulta tämän passiivis-aggressiivisesta käytöksestä siinä määrin, että kutsuivat paikalle turvavartijat, jotka pakottivat Jamesin poistumaan.
Riana löysi samaisen aukon puun yläpuolelta jonka Ikaroskin oli löytänyt ja päätti loikata sinne itsekin, liitäen solaarin siivillään alaspäin. Samalla Ikaros oli jo liukunut vaijerinsa varassa alas, mutta vaijeri oli liian lyhyt, jotta sillä olisi päässyt aivan alas asti. Ikaros irrotti vaijerin ja yritti ampua sen uudelleen kiinni seinään, mutta sattuikin ampuneeksi Rianaa kohti, joka otti vaijerin pään kiinni ja piti sillä Ikarosta ylhäällä. Samaan aikaan Elói löysi tiensä ylös ja päätti myös seurata sankareita. Kun Elói, Ikaros ja Riana kaikki tupsahtivat samaan ahtaaseen ja pimeään tilaan, seurasi sekasotku, jonka lopputuloksena kaikki putosivat alas ja heräsivät puun sisällä pyhästä lammesta.
He olivat saapuneet puunsisäiseen temppeliin. Hetken hämäännyksen jälkeen molemmat naamiosankareista, Elói ja Ikaros, tajusivat, että heillä ei ollutkaan naamioita yllään, sillä ne olivat kadonneet tuon sekasotkun aikana.
Pian he kuitenkin jatkoivat matkaansa ja löysivät puun juurista tehdyn oven, jonka juurella oli luuranko. Luuranko piteli kädessään avainta, jossa oli kuun sirpin kuva. Riana otti avaimen mukaansa, vaikka tuolla avaimella ei vielä tätä ovea aukaistukaan. Oven vieressä oli kämmenen muotoinen syvennys, jota painamalla ovi aukeni ja paljasti heille alaspäin johtavat portaat.
Portaiden alapäästä löytyi pyöreä huone, joka hyvin pian paljastui pyöriväksi tuhon helvetiksi, sillä aina kun joku astui huoneeseen, alkoivat oksistot elää ja hyökätä sankareiden kimppuun. Huoneesta oli kolme eri uloskäyntiä, kaikki eri huoneisiin, joista löytyi omat haasteensa. Ensimmäisenä Elói meni pyörivän oksistohelvetin läpi yhteen huoneista, jossa oli ollut aiemmin samainen avain, jonka Riana löysi luurangolta.
Ikaros keplotteli itsensä toiseen huoneeseen, josta paljastui kaksi suurta ovea, joihin tarvittiin kaksi eri avainta, joista toisessa oli kuun sirpin kuva ja toisessa auringonpimennys. Näiden takaa paljastui nappi, jonka päällä istui ruma dodo. Dodo oli päättänyt pesiä napin päälle ja näin tehdessään se oli laukaissut puussa mekanismin, joka oli mahdollistanut sen nousemisen ilmaan.
Niinpä sankareiden täytyi edetä kolmanteen huoneeseen, josta löytyisi toinen avain. Ikaros lähti matkaan ensimmäisenä. Huoneessa oli sata ruukkua, joidenka keskellä oli jättiläissilmä. Huoneen seinällä luki kryptisellä kielellä kirjoitettu ohje, jossa kerrottiin avaimen löytyvän yhdestä ruukuista. Ikaros lähti etsimään avainta, mutta samassa silmä heräsi ja alkoi syökseä laseria häntä kohti. Ikaros väisteli minkä kerkesi, heitti savupommia ja verkkoja silmän naamaan, mutta ei siltikään ehtinyt löytää avainta.
Taistelu alkoi näyttää epätoivoiselta. Samaan aikaan Elói oli keksinyt keinon, jolla välttyi tappajakasvien iskuilta mennessään pyörivään huoneeseen. Hän oli riisuutunut ja maalannut koko kehonsa muistuttamaan kasvia. Outoa kyllä, kasvit eivät tunnistaneet hänen vaaleanpunaisia alushousujaan solaarien tuotteeksi…
Samaan aikaan James oli soluttautunut Malorien tukikohtaan, missä hän sabotoi matemaatikkojen laskelmointeja antamalla näille mitä kummallisimpia ohjeita. Oli kuitenkin ilmiselvää, että tyrannosauruksen näköinen kimera ei loputtomiin voisi käydä vain soittamassa suutaan tiukkapipoisten malorien keskuudessa, joten hän jäi lopulta kiinni. Kuitenkin James onnistui sujauttamaan malorimatemaatikkojen laskelmien sekaan oman lappusensa, joka pilasi kaikki laskelmat lopullisesti sillä lopputuloksella, että juuri kun Malorit olivat aikeissa aloittaa puunkaatohommat, oli työt keskeytettävä, sillä Malorit huomasivat laskelmien olevan väärässä. Laskelmat olivat tärkeitä, sillä väärin tehtynä puu saattaisi vaikkapa kaatua Malorien omaan niskaan.
Samaan aikaan alhaalla: Elói ja Riana liittyivät Ikaroksen kanssa taisteluun silmää vastaan, mutta silmä osoittautui haastavaksi vastustajaksi. Lopulta Riana keksi, että oikeastaan olisi järkevämpää antaa silmän itse tuhota ruukut niin, että seisoisimme ruukkujen edessä ja väistäisimme oikealla hetkellä, kunnes silmä olisi lopulta ampunut kaikki ruukut tomuksi. Lopulta tätä metodia käyttämällä saatiin ruukut tuhottua ja avain löytyi.
Portit aukaistiin ja dodo nostettiin rauhallisesti pois napin päältä. Yhtäkkiä kaikki alkoi täristä ja puu alkoi laskeutua alas. Malorit joutuivat perääntymään ja pakenemaan puun luota. Sankarimme lähtivät juoksemaan pois temppelistä ja löysivätkin pyhän järven keskeltä puuhissin, joka johdatti heidät takaisin ylös. He juoksivat alukselle ja pakenivat laskeutuvalta puulta, joka lopulta tömähti alas ja päästi oksistaan lukemattomien lintujen pölähdyksen.
Kun puu oli laskeutunut, oli Malorien sopimus rauennut. Sopimus koski ainoastaan maankappaleita, jotka leijailevat sovitun painovoima-alueen yläpuolella ja puu oli nyt laskeutunut. Sankarimme palasivat kotiin tyytyväisinä hyvän työn jälkeen ja saipa Elói vielä sujautettua käyntikorttinsakin dodon pesään, siltä varalta, että joku solaareista jonain päivänä haluaisi nähdä hänen taideteoksiaan…
* * *
Jotain pieniä yksityiskohtia jätetty pois kokonaistarinan yhtenäisyyden (ja kirjoittajan laiskuuden) vuoksi. Kiitoksia kaikille pelissä mukana olleille!
Kirjoittanut: Sami Hakkarainen