Löytöretkeilyä lasten kesken

Lapset pelaamassa
Lapset pelaamassa Astraterraa keskenään

Syysloma alkoi jännittävästi Astraterran maailmaa tutkimalla, kun höyryseppä Merkusta aiemmin pelannut 10-vuotias poikani pelautti ensimmäisen roolipeliseikkailunsa ikinä. Tarkoituksella en puuttunut hänen pelinjohtamiseensa tai auttanut siinä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Ennen pelaamista kävimme yhdessä hänen seikkailuideansa läpi ja annoin siihen muutaman ehdotuksen. Hän kuitenkin itse päätti erilaisten pulmien vaikeusasteet ja otusten arvot.  Yllättävän hyvin koko juttu lopulta sujui ottaen huomioon, että kyseessä oli ensimmäinen kerta pelinjohtajana, ja kuulemani mukaan se oli myös kivaa. Isoveljen esimerkistä innostuneena peliryhmän pieninkin, 6-vuotias eskarilainen, varasi kertojan vuoron itselleen. Katsotaan, miten siinä käy. Mutta ensin muutamia huomioita lasten yhdessä pelaamasta seikkailusta ja niiden pohjalta tehtyä hiomista.

Jatka lukemista ”Löytöretkeilyä lasten kesken”

Miten jättihämähäkki päihitetään?

Kuva: Olli Juutilainen

Pelasimme taannoin seikkailun Kultaisen kutojan temppeli, joka löytyy Astraterrasta valmisseikkailuna. Tällä löytöretkellä hahmot päätyivät sumuiselle saarelle rakennetun temppelin raunioihin, jossa sankarit  kohtasivat  jättimäisiä hämähäkkiotuksia. Peliporukan pojat valitsivat välittömästi suoraviivaisimman tavan selvitä näistä iljettävistä karvakoivista. Asemestari veti esiin pistoolinsa ja mekaanikko käynnisti käsisirkkelinsä. Retkikunnan velmua pelannut tyttö puolestaan päätti piiloutua varjoihin seuraamaan mitä tapahtuu.

Jatka lukemista ”Miten jättihämähäkki päihitetään?”